Päiväkoti Alma Daghem

”Avainsana on osallisuus.
Päiväkoti Alman perusajatuksena on luoda paikka, jossa jokainen lapsi osallistuu.

Tori on meidän kokoontumispaikkamme ja myös rakennuksen ydin. Sen on oltava jokaisen saavutettavissa.”

Gustav Simons Arkkitehtitoimisto R. Wingren Oy
Päiväkoti Almassa...

…ei ole pieniä, tavallisia seikkailuja.

Varhaiskasvatus, eli ne aikuiset, joilla on vielä lapsenmielisyys tallella, ovat tehneet tarkkoja suunnitelmia, jotta joka ikinen seikkailu sopisi Almaan ja jotta Alma olisi sopiva joka ikiselle seikkailulle. Täällä jokaisen pitää saada olla oma itsensä ja se lähtökohtana voidaan tehdä yhdessä ne kaikkein mahtavimmat seikkailut.

Tarkoitus.

Kun Päiväkoti Alman suunnittelu oli ajankohtaista, varhaiskasvatukselle vapautettiin aikaa, jotta heillä oli mahdollisuus miettiä tarkkaan pedagogiikan toteutumista isossa talossa. Samaan aikaan varhaiskasvatus sai myös valtakunnallisia ohjeita. Nämä ohjeet perustuvat vahvasti yksilöön ja pienryhmätyöskentelyyn. Ajatuksissa lähdettiin liikkeelle yhteenkuuluvuudesta ja ne kiteytettiin seuraavalla tavalla:

Lapsia ei pidä rajoittaa vain yhteen osastoon omien kavereidensa ja oman henkilökunnan kanssa. Haluamme päinvastoin sekoittaa ikäryhmät, kielet ja osastot keskenään. Näin korostamme sitä tosiasiaa, että me olemme erilaisia, mutta että me jokainen tarvitsemme toisiamme.

Alman torilla eri osastojen ryhmät tapaavat toisiaan ja he pääsevät leikkimään ja oppimaan yhdessä. Osastot edustavat eri eläimiä eri maanosista, mikä viittaa siihen, että maanosia on paljon mutta maapallo on yksi kokonaisuus.

Tämän yhteisöllisyyden kautta hyödynnämme myös taitavan henkilökunnan osaamisen. laaja kollegio tuo paljon erityisosaamista. He ovat Alman arjen sankareita, jotka toteuttavat varhaiskasvatusta ja huolehtivat näin siitä, että se muokataan jokaisen lapsen omiin tarpeisiin.

Varhaiskasvatus.
Varhaiskasvatus on rakennettu ja toteutettu seuraavalla tavalla:
  • Almassa on sekä hallinnollinen johtaja että pedagoginen johtaja.
  • Pedagogisen johtajan tehtävä on tukea henkilökuntaa varhaiskasvatustyössä, varhaiskasvatuksen pedagogiikan pohjalta.
  • Pienryhmätoiminnassa huolehditaan siitä, että jokainen lapsi nähdään yksilönä ja toiminta mukautetaan heidän tarpeisiinsa.
  • Almassa on joustavat oppimisympäristöt, jotka on helppo muokata lasten mielenkiinnon ja tarpeiden mukaisiksi.
  • Almassa on myös yhteisiä projekteja, kuten esimerkiksi kasvihuone.
  • Kaksikielisyyttä vaalitaan, esimerkiksi yhteisten laulutuokioiden ja pienryhmätyöskentelyn avulla.
  • Kulttuurit ja perinteet nostetaan esiin ja niitä arvostetaan.
  • Henkilöstön osaamista hyödynnetään esimerkiksi erilaisissa työryhmissä, laaja kollegio tuo paljon erityisosaamista.
Haluaisitteko tutustua tiloihimme ja toimintaamme?

Varatkaa siinä tapauksessa tutustumiskäynti numerosta
044 785 1400 tai sähköpostitse info@paivakotialmadaghem.fi.

Lämpimästi tervetuloa seikkailuihin!

Vierailumaksu on 30 €/henkilö.
Minimihinta 90 €/vierailu.

Haluaisitteko tutustua tiloihimme ja toimintaamme?

Varatkaa siinä tapauksessa tutustumiskäynti numerosta
044 785 1400 tai sähköpostitse info@paivakotialmadaghem.fi.

Lämpimästi tervetuloa seikkailuihin!

Vierailumaksu on 30 €/henkilö.
Minimihinta 90 €/vierailu.

Päiväkoti Alman sisustuksen ja värityksen taustalta löytyy paljon ajatuksia ja sydäntä. Jokaisella esineellä ja värillä on tarkoituksensa, ja ne muodostavat osan suuremmasta kokonaisuudesta. Aina suunnitteluvaiheesta viimeiseen sisustukselliseen yksityiskohtaan saakka on tehty tietoisia valintoja, jotta saadaan luotua juuri tämä yhtenäinen kokonaisuus.

Ajatuksena on, että sisustuksen pitää tuntua ajattomalle, mikä kulkee käsi kädessä Alman kokonaisvaltaisen kestävyysajattelun kanssa. Sen mikä tuntuu raikkaalle ja uudelle nyt on tunnuttava tuoreelle myös tulevaisuudessa.

Tunnelman pitää välittää ja antaa turvallisuuden ja kodikkaan lämmön tunne. Siellä pitää tuntua kodille, vaikka onkin muualla.

Eikä tämä koske ainoastaan lapsia, Alma on myös työpaikka. Niin yleisten kuin sosiaalitilojenkin suunnittelussa on huomioitu myös henkilökunnan hyvinvointi ja tarpeet. Kun henkilökunta voi hyvin, myös lapset voivat hyvin. Tämä on paikka, jossa kaikkien pitää voida viihtyä.

Alman värit on haettu luonnosta. Seinien ja lattioiden värien inspiraation lähteenä ovat eri puolilta maailmaa peräisin ovat kivet. Täällä näkyvät punainen hiekkakivi Elsasista, punaruskea hiekkakivi Jebel Sahabsta Nubiasta ja keltainen kalkkikivi Maltalta. Harmaanruskea sävy on saanut inspiraationsa Jerusalemin kalkkikivestä, vihreä on Pohjois-Italian marmoria, roosat kivet Marrakeshista ja valkoinen väri symboloi kiviä Kyproksen Afroditen kallioilta. Kaiken sitoo yhteen taivaansininen.

Huonekalujen, mattojen, verhojen, liinojen ja lampunvarjostimien värit on haettu kasvi- ja eläinmaailmasta, joiden kaikkien pohjana ovat kivien eri värit.

Roger Wingren Arkkitehtitoimisto R. Wingren Oy
Meihin voi ottaa yhteyttä
Almakuja 1,
68600 Pietarsaari